[1] Jaakob jäi asumaan Kanaaninmaahan, missä jo hänen isänsä oli asunut muukalaisena.
[2] Tämä on kertomus Jaakobin suvun vaiheista. Kun Joosef oli seitsentoistavuotias, hän paimensi lampaita ja vuohia velipuoliensa, Bilhan ja Silpan poikien kanssa, ja hänellä oli tapana kannella heistä isälleen.
[3] Israel rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan, sillä Joosef oli syntynyt hänelle hänen vanhoilla päivillään. Isä teetti Joosefille pitkän, värikkään puvun.
[4] Veljet huomasivat, että isä piti hänestä enemmän kuin heistä muista, ja he alkoivat vihata Joosefia, niin etteivät enää voineet edes puhua hänelle ystävällisesti.
[5] Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enemmän.
[6] Hän näet sanoi heille: »Kuulkaapa, millaista unta minä näin!
[7] Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen.»
[8] Veljet sanoivat hänelle: »Sinustako tulisi meidän kuninkaamme, sinäkö muka hallitsisit meitä?» Ja näiden unien ja puheiden takia he vihasivat häntä yhä enemmän.
[9] Joosef näki vielä toisen unen ja kertoi senkin veljilleen: »Taas minä näin unta, ja siinä aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat minun eteeni.»
[10] Kun hän oli kertonut tämän isälleen ja veljilleen, isä nuhteli häntä: »Mitä tuollaiset unet ovat olevinaan? Pitäisikö minun ja äitisi ja veljiesi muka tulla kumartamaan sinua?»
[11] Veljet olivat kateellisia Joosefille, ja hänen isäänsä nämä tapaukset jäivät askarruttamaan.
[12] Kerran, kun Joosefin veljet olivat menneet paimentamaan isänsä lampaita ja vuohia Sikemin seuduille,
[13] Israel sanoi Joosefille: »Veljesi ovat karjan kanssa Sikemissä. Sinun pitäisi mennä sinne heidän luokseen.» Joosef vastasi: »Hyvä on, isä.»
[14] Ja Jaakob sanoi hänelle: »Mene katsomaan, miten veljesi ja karja voivat, ja tule sitten kertomaan minulle.» Hän lähetti Joosefin matkaan Hebroninlaaksosta, ja Joosef meni Sikemiin.
[15] Kun Joosef kierteli kaupungin lähistöllä etsimässä veljiään, muuan mies tuli häntä vastaan ja kysyi: »Mitä etsit?»
[16] Joosef vastasi: »Etsin veljiäni. Oletko nähnyt heitä ja heidän laumojaan?»
[17] Mies sanoi: »He ovat lähteneet täältä pois. Minä kuulin heidän sanovan: ’Mennään Dotaniin.’» Niin Joosef lähti veljiensä perään ja löysi heidät Dotanista.
[18] He näkivät hänet jo kaukaa, ja ennen kuin hän oli ehtinyt heidän luokseen, he alkoivat suunnitella hänen surmaamistaan.
[19] He sanoivat toisilleen: »Tuolla se unien näkijä nyt tulee.
[20] Tapetaan hänet, heitetään hänet johonkin kaivoon ja sanotaan, että peto on hänet syönyt. Sittenhän nähdään, miten hänen unensa käyvät toteen.»
[21] Mutta kun Ruuben kuuli tämän, hän tahtoi pelastaa Joosefin heidän käsistään ja sanoi: »Ei sentään lyödä häntä hengiltä.
[22] Älkää vuodattako verta. Heittäkää hänet tuonne syrjäiseen kaivoon, mutta älkää vahingoittako häntä.» Näin hän sanoi pelastaakseen Joosefin heidän käsistään ja viedäkseen hänet takaisin isänsä luo.
[23] Kun Joosef tuli veljiensä luo, he kävivät häneen käsiksi, riisuivat häneltä hänen pitkän värikkään pukunsa
[24] ja heittivät hänet kaivoon, joka silloin oli kuivillaan.
[25] Veljekset istuutuivat syömään. Mutta kun he kohottivat katseensa, he näkivät ismaelilaiskaravaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin kamelit suitsukkeilla, balsamilla ja mirhalla kuormattuina.
[26] Silloin Juuda sanoi veljilleen: »Mitä hyötyä meille on siitä, että tapamme veljemme ja joudumme kätkemään verityömme jäljet?
[27] Myydään poika noille ismaelilaisille, niin meidän ei itse tarvitse käydä häneen käsiksi, onhan hän sentään meidän veljemme.» Hänen veljensä olivat samaa mieltä.
[28] Kun midianilaiset kauppiaat kulkivat paikan ohi, veljet vetivät Joosefin kaivosta ja myivät hänet heille kahdestakymmenestä hopeasekelistä. Ja kauppiaat veivät Joosefin Egyptiin.
[29] Kun Ruuben palasi kaivolle ja huomasi, ettei Joosef ollutkaan siellä, hän repäisi vaatteensa.
[30] Hän meni veljiensä luo ja sanoi: »Poika on poissa! Kuinka minun nyt käy?»
[31] Mutta veljet ottivat Joosefin puvun, teurastivat vuohen ja kastoivat puvun vereen.
[32] Sitten he veivät sen isälleen ja sanoivat: »Tämän me löysimme. Tutki, onko se poikasi puku vai ei.»
[33] Jaakob tunsi vaatteen ja sanoi: »Poikani puku! Villipeto on hänet syönyt, Joosef on raadeltu hengiltä!»
[34] Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa.
[35] Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: »Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.» Ja isä itki Joosefia.
[36] Mutta midianilaiset myivät Joosefin Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö.