[1] »Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja.»
[2] »Niinkuin lilja orjantappurain keskellä, niin on minun armaani neitosten keskellä.»
[3] »Niinkuin omenapuu metsäpuitten keskellä, niin on minun rakkaani nuorukaisten keskellä; minä halajan istua sen varjossa, ja sen hedelmä on minun suussani makea.
[4] Hän on vienyt minut viinimajaan; rakkaus on hänen lippunsa minun ylläni.
[5] Vahvistakaa minua rypälekakuilla, virvoittakaa minua omenilla, sillä minä olen rakkaudesta sairas.»
[6] Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, ja hänen oikea kätensä halaa minua.
[7] Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret, gasellien tai kedon peurojen kautta: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.
[8] Kuule! Rakkaani tulee! Katso, tuolla hän tulee hyppien vuorilla, kiitäen kukkuloilla.
[9] Rakkaani on gasellin kaltainen tai nuoren peuran. Katso, tuolla hän seisoo seinämme takana, katsellen ikkunasta sisään, kurkistellen ristikoista.
[10] Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: »Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.
[11] Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan.
[12] Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.
[13] Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.
[14] Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi.»
[15] Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa.
[16] Rakkaani on minun, ja minä hänen – hänen, joka paimentaa liljojen keskellä.
[17] Kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, kiertele, rakkaani, kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuisilla vuorilla.