[1] Katso, vuorilta lähestyvät ilosanoman tuojan askelet! Hän kuuluttaa: rauha on tullut. Vietä riemujuhliasi, Juuda, täytä kaikki lupauksesi. Ei koskaan enää käy sinun kimppuusi onnettomuuden tuoja. Hänet on lyöty ja tuhottu.
[2] Tuhon tuoja marssii sinua vastaan, Ninive. Aseta vartiot paikoilleen! Tähystä tietä! Vyötä kupeesi, kokoa kaikki voimasi!
[3] Nyt Herra palauttaa Jaakobin suuruuden ja myös Israelin suuruuden, vaikka niiden maat on hävitetty ja viinitarhat tuhottu.
[4] Sankarien kilvet hohtavat punaisina, soturit on puettu purppuraan, vaunujen teräs säkenöi kuin tuli. Taistelu lähestyy, hevoset korskuvat.
[5] Vaunut syöksyvät kaduille, ryntäävät toreilla sinne tänne, loistavat kuin soihdut, kiitävät kuin salamat.
[6] Kaupungin päälliköt kutsutaan koolle, he juoksevat, kompastelevat ja kiirehtivät muureille. Mutta hyökkäystorni on jo paikoillaan.
[7] Virralle johtavat portit avataan, ja palatsi huojuu.
[8] Kaupungin jumalatar kannetaan nähtäville, se joutuu maanpakoon. Myös sen papittaret viedään pois, he valittavat kuin kyyhkyset ja takovat rintaansa.
[9] Ninive on kuin patoallas, josta vedet virtaavat pois. Seisahtukaa! Pysähtykää! Mutta kukaan ei käänny takaisin.
[10] Ryöstäkää hopeaa, ryöstäkää kultaa! Täällä on loputtomasti aarteita, kalleuksia vailla määrää!
[11] Tyhjänä, typötyhjänä kaikki, tuhottuna! Sydän jähmettyy, polvet tutisevat, koko ruumis tärisee, kaikkien kasvot kalpenevat.
[12] Missä on nyt leijonien luola, nuorten leijonien riistamaa, jossa uros käyskenteli naaraansa kanssa eikä niiden pentuja kukaan pelotellut?
[13] Leijona raateli pentujensa ruoaksi, saalisti naarailleen. Se täytti pesänsä riistalla, luolansa tuoreella lihalla.
[14] – Katso, minä käännyn sinua vastaan, sanoo Herra Sebaot. Sotavaunusi minä poltan tuhkaksi, miekka syö nuoret leijonasi. Minä hävitän maan päältä kaiken, minkä olet ryöstänyt, enää ei kuulla sanansaattajiesi ääntä.