[1] Ennussana Ninivestä. Elkosilaisen Nahumin näyn kirja.
[2] Herra puolustaa omiaan, hän on Jumala, joka kostaa vihollisilleen. Herra kostaa, hän on täynnä vihaa, Herra kostaa vastustajilleen. Vihollisiaan hän ei lakkaa vihaamasta.
[3] Herra on kärsivällinen, mutta hänen voimansa on suuri, ei hän jätä rankaisematta. Myrskyssä ja rajuilmassa kulkee hänen tiensä, pilvet ovat hänen askeltensa pöly.
[4] Herra ärjäisee merelle ja kuivattaa sen, hän antaa kaikkien virtojen ehtyä. Basan ja Karmel kuihtuvat, Libanonin kukoistus lakastuu.
[5] Vuoret järkkyvät hänen edessään, kukkulat hajoavat. Herra hävittää maan, koko maanpiirin, ja kaikki sen asukkaat.
[6] Kuka kestää hänen raivoaan, kuka voi vastustaa hänen vihansa hehkua? Hänen suuttumuksensa purkautuu kuin tuli, ja kalliot halkeavat hänen voimastaan.
[7] Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen.
[8] Kuin vyöryvä tulva hän tekee lopun vastustajistaan ja ajaa vihollisensa pimeyteen.
[9] Ettekö te luota Herraan? Hän hävittää viholliset, toista kertaa ei teitä kohtaa onnettomuus.
[10] Tuli syö viholliset kuin orjantappuratiheikön, kuin kasan piikkipensaita. He palavat tuhkaksi kuin kuivat oljet.
[11] Sinusta, Ninive, lähti mies, joka hautoi mielessään pahaa, punoi juonia Herraa vastaan.
[12] Näin sanoo Herra: – He ovat vahvoja ja heitä on paljon, mutta heidät lyödään maahan eikä heitä enää ole. Minä olen kurittanut sinua, Juuda, mutta en kurita enää.
[13] Nyt minä murran ikeen niskastasi ja särjen kahleesi.
[14] – Näin on Herra päättänyt sinusta, Ninive: Et saa nimellesi enää jälkeläisiä. Temppelistäsi minä hävitän jumalien patsaat ja kuvat. Sinun hautasi on jo kaivettu, et ole enää mitään.