[1] »Viritä valitusvirsi, laula Israelin ruhtinaista
[2] näin: – Mikä olikaan äitisi! Naarasleijona leijonien joukossa. Se lepäsi nuorten urosten keskellä pentujensa kanssa.
[3] Yhtä poikastaan se ennen muita vaali, ja siitä kasvoi komea leijona, se oppi saalistamaan ja raatelemaan, ihmisiäkin se söi.
[4] Mutta kansat saivat kuulla siitä, ja se pyydystettiin kuoppaan ja vietiin nenärenkaasta taluttaen Egyptin maahan.
[5] Kun emo näki, ettei toivoa ollut, että odotus oli turhaa, se otti toisen poikasistaan ja kasvatti sen.
[6] Poika käyskenteli urosten joukossa, ja siitä kasvoi komea leijona. Se oppi saalistamaan ja raatelemaan, ihmisiäkin se söi.
[7] Se tuhosi heidän palatsinsa, repi hajalle kaupungit. Kaikki maan asukkaat vapisivat, kun se ärjyi.
[8] Mutta kansat kokosivat joukkonsa, kaikkialta tuli väkeä, ja sen tielle viritettiin ansaverkot, se pyydystettin kuoppaan.
[9] Se sai kaulaansa kahleet ja nenäänsä renkaan, ja se vietiin Babylonian kuninkaan luo ja teljettiin luolaan, ettei sen ääntä enää kuultaisi Israelin vuorilla.
[10] Sinun äitisi oli kuin viiniköynnös, veden äärelle istutettu. Se kantoi hedelmää ja vihannoi, olihan sillä vettä.
[11] Siihen kasvoi vankkoja oksia, valtikaksi kelpaavia, ja sen runko kohosi pilvien keskeen. Se näkyi kauas, niin korkea se oli, niin tuuhea ja vihanta.
[12] Mutta vihaisesti se temmattiin irti ja viskattiin maahan, ja kuuma aavikkotuuli kuivetti sen, siitä revittiin hedelmät, ja sen vankat oksat kuivettuivat ja joutuivat tuleen.
[13] Nyt se on istutettu autiomaahan, vettä janoavaan hietikkoon.
[14] Sen oksistosta lähti liikkeelle tuli, joka söi versot ja hedelmät. Enää siinä ei ole vankkaa oksaa, ei valtikkapuuta.» Valitusvirreksi tämä oli tehty, ja valitusvirsi tästä tuli.