[1] Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
[2] Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät.
[3] Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: »Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa».
[4] Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla.
[5] Niin minä sanoin: »Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.»
[6] Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta,
[7] ja kosketti sillä minun suutani sanoen: »Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu».
[8] Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: »Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?» Minä sanoin: »Katso, tässä minä olen, lähetä minut».
[9] Niin hän sanoi: »Mene ja sano tälle kansalle: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö’.
[10] Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi.»
[11] Mutta minä sanoin: »Kuinka kauaksi aikaa, Herra?» Hän vastasi: »Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ihmisistä ja pellot on hävitetty erämaaksi;
[12] kunnes Herra on karkoittanut ihmiset kauas ja suuri autius tullut keskelle maata.
[13] Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen.»