[1] Neito: Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja.
[2] Mies: Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani neitojen keskellä.
[3] Neito: Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta.
[4] Neito: Hän vei minut viinitupaan, ja yllämme hulmusi rakkauden viiri.
[5] Tuokaa minulle rusinaterttuja, että vahvistun, tuokaa omenoita, että virvoitun – minä olen rakkaudesta sairas!
[6] Hänen vasen kätensä on pääni alla, hänen oikea kätensä hyväilee minua.
[7] Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä! Rakkaani tulee!
[8] Neito: Rakkaani tulee, minä kuulen hänen äänensä! Hän kiitää yli vuorten, hän kirmaa yli kukkuloiden!
[9] Kuin gaselli on minun rakkaani, hän on kuin nuori peura. Siinä hän on! Hän pysähtyy ja jää talomme seinustalle. Hän katsoo ikkunan takaa, kurkistaa säleikön raosta.
[10] Rakkaani puhkeaa puhumaan. Mies: Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!
[11] Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois.
[12] Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.
[13] Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!
[14] Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.
[15] Muut: Auttakaa meitä, ottakaa kiinni ketut, ketunpojat, jotka turmelevat viinitarhat! Köynnöksemme ovat juuri nupullaan!
[16] Neito: Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.
[17] Kun tuulenhenki illalla viriää ja varjot pitenevät, tule silloin, rakkaani, riennä kuin gaselli, tule kuin peura tuoksuville kummuille!