[1] Niin Agrippa sanoi Paavalille: »Sinun on lupa puhua puolestasi». Silloin Paavali ojensi kätensä ja lausui puolustuksekseen:
[2] »Pidän itseäni onnellisena, kuningas Agrippa, kun sinun edessäsi tänä päivänä saan puolustautua kaikesta siitä, mistä juutalaiset minua syyttävät,
[3] olletikin, koska sinä tarkkaan tunnet kaikki juutalaisten tavat ja riitakysymykset. Sentähden pyydän sinua kärsivällisesti minua kuulemaan.
[4] Kaikki juutalaiset tuntevat minun elämäni nuoruudestani asti, koska alusta alkaen olen elänyt kansani keskuudessa ja Jerusalemissa.
[5] He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat sen todistaa, että minä meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena.
[6] Ja nyt minä seison oikeuden edessä sentähden, että panen toivoni siihen lupaukseen, jonka Jumala on meidän isillemme antanut
[7] ja jonka meidän kaksitoista sukukuntaamme, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa, toivovat heille toteutuvan; tämän toivon tähden, kuningas, juutalaiset minua syyttävät.
[8] Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?
[9] Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
[10] ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
[11] Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
[12] Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
[13] näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
[14] ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.’
[15] Niin minä sanoin: ’Kuka olet, herra?’ Ja Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
[16] Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
[17] Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
[18] avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.’
[19] Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä,
[20] vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.
[21] Tämän tähden juutalaiset ottivat minut kiinni pyhäkössä ja yrittivät surmata minut.
[22] Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän päivään asti, minä seison ja todistan sekä pienille että suurille, enkä puhu mitään muuta, kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tulevan tapahtumaan,
[23] että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille.»
[24] Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: »Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut».
[25] Mutta Paavali sanoi: »En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja.
[26] Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko minkään näistä asioista olevan häneltä salassa; eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet.
[27] Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä tiedän, että uskot.»
[28] Niin Agrippa sanoi Paavalille: »Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi».
[29] Mutta Paavali sanoi: »Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta».
[30] Niin kuningas nousi ja maaherra ja Bernike sekä ne, jotka istuivat heidän kanssansa.
[31] Ja mennessään he puhuivat keskenänsä sanoen: »Tämä mies ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman tai kahleet».
[32] Ja Agrippa sanoi Festukselle: »Tämän miehen olisi voinut päästää irti, jos hän ei olisi vedonnut keisariin».