Jakso 20: Tiffany Valiante
26 October 2024

Jakso 20: Tiffany Valiante

Outoja juttuja

About

18-vuotias Tiffany Valiante vaikutti iloiselta, fiksulta ja määrätietoiselta nuorelta naiselta, joka pääsisi elämässään vielä pitkälle. Eräänä heinäkuisena iltana vuonna 2015, Tiffanyn vanhemmille kuitenkin paljastui, että heidän tyttärensä elämään liittyi myös toinen, hämärään kätketty puoli. Ehkä kaikki ei ollutkaan niin hyvin, kuin mitä he olivat kuvitelleet...


Vanhempien oli tarkoitus keskustella Tiffanyn kanssa hänen kyseenalaisista valinnoistaan, mutta tyttö ehti kadota perheen pihatieltä vain minuutin sisällä siitä, kun äiti oli viimeksi nähnyt hänet.


Tiffany kärsi pimeiden paikkojen pelosta, mutta nyt hän oli lähtenyt jonnekin huonosti valaistulla alueella, taivaan ollessa pikimusta. Sukulaiset ja ystävät etsivät Tiffanyä myöhäiseen yöhön saakka tietämättä, että tuolloin he olivat jo menettäneet rakkaansa.


Viranomaiset päättivät nopeasti Tiffanyn epätavallisen kuoleman olleen itsemurha. Tapaukseen liittyvät yksityiskohdat saavat pohtimaan, onko vastaus sittenkään niin yksinkertainen. Läheiset uskovat, että joku tai jotkut ovat vastuussa Tiffanyn kuolemasta ja vanhemmat taistelevat edelleen sen puolesta, että tapauksen tutkinta avattaisiin uudelleen.



MUSIC:


https://pixabay.com/users/sergepavkinmusic-6130722/


https://pixabay.com/users/harumachimusic-13470593/


https://pixabay.com/users/cheapcharliemusic-30244426/


https://pixabay.com/users/theojt-11288480/



LÄHTEET:


https://www.websleuths.com/forums/threads/unsolved-mysteries-tiffany-valiante.640461/


https://www.facebook.com/groups/1628577857566497


https://www.thedailybeast.com/tiffany-valiante-parents-steve-and-dianne-from-mays-landing-say-daughter-was-killed-did-not-die-by-suicide


https://www.documentcloud.org/documents/22067408-medical-examiners-external-exam-from-acspo-via-opra-request-tiffany-valiante


https://damatolawfirm.com/wp-content/uploads/valiante-heinig-rpt-3-3-22-1.pdf


https://www.documentcloud.org/documents/22088145-letter-from-falzon

https://memorials.boakesfuneralhome.com/book-of-memories/2194781/valiante-tiffany/obituary.php


https://screenrant.com/unsolved-mysteries-tiffany-valiante-true-story-details-missing/


https://sjmagazine.net/featured/tiffany-valiantes-last-night


https://www.ncsasports.org/womens-volleyball-recruiting/new-jersey/mays-landing/oakcrest-high-school1/tiffany-valiante


https://unsolvedmysteries.fandom.com/wiki/Tiffany_Valiante

https://allthatsinteresting.com/tiffany-valiante




Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.