Frederick Marryatin Merirosvo on meriaiheinen seikkailukertomus, joka kertoo kaksoisveljien tarinan. Se sijoittuu 1790-luvulle, jolloin laivat olivat puuta ja miehet rautaa!
Kirjan alussa kerrotaan Sirkassian-laivan haaksirikosta, josta pääsee lähtemään pelastusveneellä osa matkustajista, muutaman jäädessä vielä laivaan. Kuitenkin vain laivaan jääneet, joihin kuuluu kaksi mustaa palvelijaa, mies Coco ja nainen, imettäjä Judy, sekä pieni, englantilaista syntyperää oleva poikavauva, lopulta pelastuvat. Heidät lähetetään Herra Witheringtonin luo Englantiin, koska pelastuneen poikavauvan äiti on hänen serkkunsa. Mutta mitä tapahtui pelastusveneelle, missä oli muiden mukana lapsien äiti ja toinen kaksonen? Miten merirosvot liittyvät asiaan?
Kirja on vauhdikas ja siitä ei puutu juonenkäänteitä eikä vaarallisia tilanteita. Marryat on itse toiminut meriupseerina, joten hän tietää mistä kertoo, meriaiheiset yksityiskohdat on kerrottu totuudenmukaisesti. Ja vaikka Merirosvossa käytetään usein varsin vanhanaikaista kieltä, kirja käsittelee rodullista epätasa-arvoa nimenomaan ikävänä ongelmana.
- Summary by Harri Tapani Ylilammi

LibriVox recordings are public domain in the United States; copyright status may differ elsewhere.
Chapters
- Chapter 1
Biskajan lahti
14:13 - Chapter 2
Vanhapoika
22:29 - Chapter 3
Myrsky
12:40 - Chapter 4
Vuoto
18:44 - Chapter 5
Vanhapiika
21:35 - Chapter 6
Kadetti
15:46 - Chapter 7
Sleepers-lahti
25:38 - Chapter 8
Hyökkäys
21:07 - Chapter 9
Ryöstäjä
43:58 - Chapter 10
Hietasärkkä
17:26 - Chapter 11
Haaksirikko
25:44 - Chapter 12
Luutnantti
17:38 - Chapter 13
Maihinnousu
33:40 - Chapter 14
Tapaaminen
33:09 - Chapter 15
Erehdys
29:03 - Chapter 16
Caicos-saaret
31:14 - Chapter 17
Oikeudenkäynti
31:53 - Chapter 18
Loppusanat
20:11